Karahka, Oulainen

Ajankohtaista tietoa Karahkan tuulipuistosta
Karahkan tuulivoimapuisto sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Oulaisten kaupungissa, noin viisi kilometriä Oulaisten keskustasta pohjoiseen. Tuulipuisto on rakennettu vuosina 2023-2024 Pohjois-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavassa osoitetulle noin 2300 hehtaarin laajuiselle alueelle.
Hankealueelle on toteutettu 25 voimalan tuulipuisto, kokonaisteholtaan 147,5 MW. Karahkan turbiinitoimittaja oli Nordex Group ja voimalat ovat tyyppiä N163/5.9. Tuulivoimapuiston sähkönsiirron liityntäpisteenä valtakunnanverkkoon on käytetty ensisijaisesti Fingrid Oyj:n Keskikylän / Valkeuden sähköasemaa.
Hanke toteutettiin tuulivoimayleiskaavan ja ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) yhteismenettelyllä. Yleiskaava ja hankkeen rakennusluvat saivat lainvoiman tammikuussa 2022.
Karahkan rakentaminen alkoi 2022 ja sen kaupallinen käyttöönotto tapahtui joulukuussa 2024.
Puiston omistaa energiayhtiö Helen yhdessä Ålandsbanken Tuulivoima Erikoissijoitusrahaston kanssa.
Uutiset
- Sivun alkuun
- 3
- 4
- 5
- Sivun loppuun
Suunniteltu kokonaisuus
Aikataulu
2016 | Tuulivoimahankkeen suunnittelun aloittaminen |
---|---|
2016–2017 | Luonto- ja ympäristöselvityksiä maastokaudella |
2017 | Kaavoitussopimus Oulaisten kaupungin kanssa |
2018 | Pohjois-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavan hyväksyntä |
2019-2021 | Yleiskaava ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) |
2022 | Rakentamiseen tarvittavat luvat |
2022 | Rakentamisen aloitus |
2024 | Tuulivoimapuiston kaupallinen käyttöönotto |