VSB valitsi Suomen Maastorakentajat Juurakon tuulipuiston pääurakoitsijaksi

Media  / Juurakko / 20.01.2021

VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy on valinnut kalajokisen Suomen Maastorakentajat Oy:n Juurakon tuulipuiston pääurakoitsijaksi. VSB Suomen maajohtaja Seppo Tallgren on iloinen, että kilpailutuksessa pääurakoitsijaksi valikoitui kokenut paikallinen tuulivoimarakentaja.

- Tuulivoimahankkeidemme kehityksessä pyrimme arvojemme mukaisesti aina olemaan osana paikallisia yhteisöjä. Tässäkin tapauksessa yhteistyö maanomistajien ja muiden sidosryhmien, kuten Kalajoen kaupungin kanssa, sujui erinomaisesti. Hankkeen luvitusprosessin aikana siitä ei tehty yhtään valitusta. Positiivisia taloudellisia vaikutuksia lisää se, että paikallinen pääurakoitsija yleensä käyttää myös paikallisia aliurakoitsijoita, Seppo Tallgren jatkaa.

Suomen Maastorakentajat on ollut rakentamassa jo yli sataa tuulivoimalaa. Yhtiön toimitusjohtaja Jukka Juola on tyytyväinen VSB Suomen kanssa syntyneestä sopimuksesta, ja hän näkee tuulivoimarakentamisessa liiketoimintamahdollisuuksia pitkälle tulevaisuuteen.
- Pelkästään Pohjois-Pohjanmaalla tuulivoimaan investoidaan kaksi kertaa Pyhäjoen ydinvoimalan verran, ja Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan tällä hetkellä noin kolmannes koko maan tuulivoimasta. Maastorakentajat osti äskettäin Niskasen Maansiirron, mikä antaa meille entistä enemmän kyvykkyyttä tuulivoiman rakentamiseen. Sen takia haemme jatkossakin nimenomaan Juurakon tuulipuiston tyyppisiä laajoja urakkakokonaisuuksia, Juola painottaa.

 

Tuulivoimalat
uusinta teknologiaa

Juurakon tuulipuistoon nousee seitsemän Nordex N163-tyypin tuulivoimalaa. Yksittäisen voimalan teho on 5,7 megawattia ja napakorkeus 148 metriä.

Tuulipuisto rakennetaan Vasannevantien ja Juurakkonevantien varteen sijoittuvalle maa-alueelle. Maastorakentajien pääurakka sisältää tiestön rakentamisen, tuulivoimaloiden perustusten ja nostoalueiden rakentamisen sekä kaapeloinnin.

VSB Suomen rakennuspäällikkö Sami Orajärvi kertoo, että yhden perustuksen valamiseen tarvitaan betonia noin 800 kuutiota. Nostoalueiden laajuus on kaikkiaan noin 1,2 hehtaaria. Tuulipuiston sisäisiä maakaapelireittejä rakennetaan noin 6 kilometriä, ja puiston ulkopuolisia maakaapelireittejä noin 9 kilometriä.
- Paikallisesti erityisen merkittäviä ovat tiestöön tehtävät investoinnit. Olemassa olevia teitä kunnostetaan 6,5 kilometrin matkalta, ja uutta tietä rakennetaan kolmisen kilometriä, Orajärvi sanoo.

Pyhä-Kalan metsänhoitoyhdistys aloittaa alueella tammikuussa puuston raivauksen, ja maanrakennustyöt sekä muuntamon rakentaminen ja kaapelointi käynnistyvät tulevana keväänä. Tuulivoimalat saapuvat Raahen satamaan, josta ne kuljetaan tuulipuistoon keväällä 2022. Voimaloita ryhdytään pystyttämään saman tien toukokuussa, ja ne otetaan käyttöön portaittain siten, että valmiin puiston sähköntuotanto alkaa syksyllä 2022.

 

Markkinaehtoista
tuulivoimarakentamista

Juurakon tuulipuistohanke on monellakin tapaa erityinen. Jukka Juola oli maanomistajana myös käynnistämässä hanketta 2012 yhdessä kahden muun maanomistajan, Matti Linnan ja Erkki Nikulan kanssa. Lisäksi Juurakon tuulipuisto on VSB:n ensimmäinen toteutukseen edennyt hanke Suomessa.
- Meitä maanomistajia yhdisti alusta saakka positiivinen suhtautuminen tuulivoimaan. Muistan hyvin kun Linnan Matti totesi, että kyllähän tähän voi tuulivoimaa rakentaa. Teknologian nopeasta kehityksestä kertoo paljon se, että tuossa vaiheessa puhuttiin teholtaan hieman yli 3 megawatin voimaloista. Pääurakoitsijaksi valikoituminen kilpailun jälkeen on pitkälle hankkeelle hieno jatko, Jukka Juola kuvailee tunnelmiaan.

Yhtiön pitkäjänteinen toiminta ja vakavaraisuus mahdollistivat Seppo Tallgrenin mukaan hankkeen investointipäätöksen tekemisen puhtaasti markkinaennusteisiin perustuen.
- Tuulivoiman rakentaminen on muuttunut markkinaehtoiseksi. Juurakon tuulipuisto on hyvä esimerkki siitä, ettei investointipäätös välttämättä enää edellytä etukäteen tehtyä pitkää sähkönostosopimusta. Tämä kuitenkin vaatii uutta ajattelutapaa rahoittajilta ja hankekehittäjiltä, Tallgren sanoo ja muistuttaa, että tuulivoima on tutkitusti edullisin ja nopein tapa tuottaa uusiutuvaa energiaa sekä edistää siten Suomen ja EU-tason ilmastotavoitteita.

VSB Suomella on etenemässä toteutukseen Juurakon lisäksi tuulivoimahankkeet Oulaisten Karahkassa ja Haapaveden Puutionsaaressa. Karahkan hankkeen kaavaehdotus hyväksyttiin Oulaisten kaupunginhallituksessa tammikuussa, ja kaava odottaa vielä kaupunginvaltuuston lopullista päätöstä.

VSB-konsernin pääpaino on Tallgrenin mukaan tuuli- ja aurinkopuistojen kehittämisessä, rakentamisessa ja operoinnissa. Kansainvälinen yhtiö on toiminut uusiutuvien energiaratkaisujen kehittäjänä sekä rakentajana vuodesta 1996, ja se on pystyttänyt tähän mennessä 655 tuulivoimalaa. Konsernissa työskentelee tällä hetkellä yli 300 työntekijää.

Linkki videoon

 

Lisätiedot:

Seppo Tallgren, maajohtaja
VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy
040 869 7252
seppo.tallgren@vsb.energy            
www.vsb.energy

Jukka Juola, toimitusjohtaja
Suomen Maastorakentajat Oy
0400 586 010
jukka.juola@maastorakentajat.fi
www.maastorakentajat.fi

VSB Suomen maajohtaja Seppo Tallgren (oik.) ja Suomen Maastorakentajien toimitusjohtaja Jukka Juola taustanaan aluetta, jonne Juurakon tuulipuistoa ryhdytään rakentamaan. Kuva: Jorma Uusitalo

energy for you